Ympärivuotisessa kasvihuonetuotannossa kesäajan ja talvikauden sadot ovat lähes saman suuruiset, vaikka talven tuotanto on lähes pelkän tekovalon varassa. Kesällä tuotannon tehokkuutta rajoittaa auringon kasvihuoneita liikaa lämmittävä vaikutus, jonka takia tuuletusluukkuja joudutaan pitämään auki. Sen seurauksena kasvulle oleellisen hiilidioksidin määrä kasvihuoneessa vähenee, mikä osaltaan rajoittaa kasvua. MTT:n tutkimuksissa kasvihuoneen olosuhteita säädettiin jäähdytyslaitteiston avulla. Lämpötilaa, hiilidioksidipitoisuutta ja ilman suhteellista kosteutta pystyttiin hallitsemaan avaamatta tuuletusluukkuja, paitsi kesän kuumimpina iltapäivän tunteina. Tällaista kasvihuonetta kutsutaan puolisuljetuksi kasvihuoneeksi (semi-closed greenhouse, engl.). Viljelykokeita tehtiin kurkulla, tomaatilla ja leikkoruusulla. Kokeissa verrattiin puolisuljetun ja perinteisen luukkutuuletushuoneen (avoin huone) olosuhteissa kasvatettujen kasvien sadon määrää ja laatua toisiinsa. Lisäksi tutkittiin kasvustojen rakennetta ja yhteyttämisaktiivisuutta mahdollisina selittävinä tekijöinä saaduille tuloksille. Kurkun ja tomaatin kesäsadot suurenivat, ruusun sadon laatu parani ja kasvien rakenne muuttui puolisuljetussa huoneessa verrattuna avoimeen huoneeseen. Kasvihuoneen korkea hiilidioksidipitoisuus ja sitä kautta parantunut lehtien yhteyttäminen selittivät suurimmaksi osaksi saadut tulokset. Lisäksi havaittiin, että puolisuljetussa kasvihuoneessa tulee viljelyolosuhteita kehittää edelleen.
Vuosina 2001-2005 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT) on kehitetty oloihimmesoveltuvaa ympärivuotista tuotantotekniikkaa kurkulle, tomaatille ja paprikalle. Tutkimusta ovatrahoittaneet MTT:n ja Maa- ja metsätalousministeriön lisäksi mm. Kauppapuutarhaliitto, Kekkilä Oyjja Oy Schetelig Ab. Tutkimushankkeessa on tutkittu mm. korkean vihanneskasvuston valo-olojentasoittamista kasvuston alaosaa valottamalla. Tavoitteena oli kehittää valotusmenetelmä, jollatehostetaan tuotannon energiatehokkuutta vihannesten laadusta tinkimättä.Nykyisin yhä suureneva osuus kasvihuonetuotannosta on ympärivuotista, sillä uuttaviljelypinta-alaa rakennetaan nykyisessä markkinatilanteessa vain lähinnä ympärivuotista tuotantoavarten. Ympärivuotisessa tuotannossa vuotuinen sato on 2-3 kertaa suurempi kuin noin kahdeksantuotantokuukautta kestävässä luonnonvaloon perustuvassa tuotannossa. Ympärivuotinen tuotantoperustuu tekovalon tehokkaaseen käyttöön auringon valon lisänä.Kasveja valotettiin suurpainenatrium-valaisimilla 16-20 h vrk-1, kun kokonaissäteily alitti 214-286 W m-2. Kasvihuoneen hiilidioksidipitoisuus nostettiin 800-1000 μl l-1 tasolle, kun tuuletusluukutolivat riittävän kiinni. Valotussähkön energiankäyttötehokkuutta voitiin nostaa vuoden ajasta riippuen5-30 %, kun osa kasvuston yläpuolisista valaisimista sijoitettiin riviväliin valaisemaan lehtiä kasvustonalaosassa. Tulosten perusteella kasvuston alaosan valaisuun käytetystä pystysuoraan sijoitetustapolttimosta säteily kohdistuu tehokkaasti kasviriviin ja sitä hukkaantuu varsin vähän alas käytävälle jaylös. Kasvuston alaosan valotuksessa havaittuja kasteluun liittyviä kesäajan laatuongelmia voidaantodennäköisesti vähentää tasoittamalla kasvirivin suuntaista valotusta pienitehoisemmilla valaisimillaja tähän tarkoitukseen kehitetyllä heijastimella. Kasvuston alaosaa valottavien valaisimien tuotekehityson kuitenkin vasta alkanut.Niukan luonnon valon aikainen tuotanto aletaan hallita jo niin hyvin, että satoa saadaan talvellalähes yhtä paljon kuin kesällä. Kurkkusato voi olla kesällä jopa heikompi kuin talvella, koskakasvihuoneen olosuhteita ei hallita yhtä hyvin kesällä korkean ulkolämpötilan takia. Kunkasvihuoneen lämpötilaa, ilmankosteutta ja hiilidioksidipitoisuutta opitaan hallitsemaan täsmällisestija taloudellisesti ympäri vuoden, voidaan nykyisiä satoja lisätä vielä merkittävästi.
scite is a Brooklyn-based organization that helps researchers better discover and understand research articles through Smart Citations–citations that display the context of the citation and describe whether the article provides supporting or contrasting evidence. scite is used by students and researchers from around the world and is funded in part by the National Science Foundation and the National Institute on Drug Abuse of the National Institutes of Health.