Strukturalismi ja suuret aatteet

Abstract

strukturalismi ja suuret aatteetkeskustelu Philippe Hamonin kanssa "Vuosi 1966 oli todella poikkeava, erityislaatuinen vuosi", muistelee ranskalainen emeritusprofessori Philippe Hamon tutkijanuransa alkuvaiheita vallankumousten vuosikymmenellä. Hamon on nykyisin yksi arvostetuimmista realismin, ironian ja kuvauksen tutkijoista. Muun muassa teoksistaan Du descriptif (1993) ja L'ironie littéraire (1996) tunnettu Hamon oli tuolloin juuri saanut lisensiaattityönsä päätökseen ja suunnitteli akateemista uraa Sorbonnen yliopistossa Pariisissa. "Yhden ainoan vuoden aikana ilmestyi joukko julkaisuja, jotka muuttivat Ranskan kirjallisuudentutkimuksen suunnan sekä häikäisivät ja hätkähdyttivät nuoria kirjallisuudentutkijoita: A. J. Greimasin teos Sémantique structural du récit, Michel Foucault'n Les mots et les choses, Roland Barthesin Critique et vérite. Strukturalistinen kirjallisuudentutkimuksen suuntaus alkoi muotoutua. Kuten François Dosse huomauttaa teoksessaan Histoire du structuralisme (1992), olemme kaikki vuoden 1966 lapsia", sanoo Hamon, josta tulikin Barthesin, Tzvetan Todorovin ja Gérard Genetten ohella yksi 1960-luvulla syntyneen ranskalaisen koulukunnan kärkinimistä. "Vuodet 1965-1966 olivat murrosaikaa, jonka kaltaisia mahtuu muutama yhteen vuosisataan kussakin kulttuurissa", hän lisää. Hamon ei turhaan kuvaile 1960-luvun loppua "ennennäkemättömäksi". Se merkitsi käännekohtaa ranskalaisen kirjallisuudentutkimuksen historiassa ja nousua kansainväliseen kärkeen. 1960-luvun alussa ranskalainen kirjallisuudentutkimus laahasi vielä pahasti jäljessä anglosaksiseen kielialueeseen verrattuna. Hamonin tuolloinen opinahjo, vuonna 1253 perustettu Sorbonne, tunnettiin konservatiivisena yliopistona, jossa ainoa kirjallisuudentutkimuksellinen metodi oli biografismi. "Teoksia luettiin kirjailijan elämäkerran ja vaikutusten valossa", Hamon muistelee. Tähän traditioon Barthesin ajatukset "tekijän kuolemasta" iskivät aivan toisella tavalla kuin vaikkapa Yhdysvaltoihin tai Neuvostoliittoon, joissa oli uuskritiikin ja formalismin myötä totuttu tekstilähtöisempään tutkimukseen. Uusien, ulkomaisten ideoiden leviämistä Ranskaan hidasti käännösten puute. Esimerkiksi venäläinen formalismi tuli Ranskaan vasta 1960-luvulla, jolloin muun muassa Todorov käänsi formalistien kirjoituksia Ranskaksi: Todorovin käännösantologia Théorie de la littérature, textes des formalistes russes ilmestyi tietenkin vuonna 1966. "Me nuoret, silloin noin 25-vuotiaat tutkijat janosimme jotakin uutta tapaa tarkastella kirjallisuutta. Sorbonnen biografismin sijaan halusimme lukea tekstejä uusien lä