Raportti: Tulkintoja ja vuoropuheluja identiteeteistä

Abstract

Niina Hämäläinen Kaksipäiväinen seminaari Identiteetit 1800-luvulla oli virkistävä avaus uudelta 1800-luvun tutkimuksen verkostolta, joka perustettiin syksyllä 2008. Monitieteellinen tapaaminen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) tiloissa keräsi kolmisenkymmentä esitelmää ja lähes sata kuulijaa ympäri Suomea. Seminaari oli jaettu erillisiin, päällekkäisiin temaattisiin istuntoihin. suomAlAisuuttA hAhmottAmAssA Itseäni kiinnostivat esitelmät, jotka lähestyivät identiteettejä 1800-luvun sosiaalisen kontekstin kautta. "Sivistyneistö ja suomalaisuus"-istunnossa oli kolme puheenvuoroa, joista kaksi ensimmäistä tarkasteli "suurmiesten" käsityksiä siitä, mitä suomalaisuus tarkoitti 1800-luvulla. Klaus Lindgren yhteiskuntahistorian laitokselta Helsingin yliopistosta (HY) eritteli Johan Vilhelm Snellmanin, Zacharias Topeliuksen ja Johan Ludvig Runebergin suomalaisuuskäsityksiä kielipoliittisten kannanottojen kautta. Noista kolmesta Snellman, alunperin ruotsinkielinen, oli ehdottomin kannassaan: kansakunnan ja kansalaisten kieli on suomi. Runebergin ja Topeliuksen ajatukset olivat ymmärtäväisempiä, heille kaikki Suomessa asuvat ovat suomalaisia, kieleen katsomatta. Kulttuurihistorioitsija Heli Rantalan (Turun yliopisto) esitelmä valotti Snellmanin toimintaa laajemmin. Rantala halusi korostaa, että Snellmanin ajatuksia suomalaisuudesta on liikaakin vedetty kielipoliittisiin kysymyksiin. Snellmanille suomalaisuus merkitsi myös muuta, se oli kansallinen yhteisymmärrys, ajattelu ja kulttuuri eli kansallinen identiteetti.