Värin relationaalisuus. Matka värin aistisuuteen ja ontologiaan

Abstract

Värin olemista maailmassa on tutkittu pitkään perustieteiden näkökulmista, ja siitä saatu tieto antaa ymmärtää sen luonnetta erilaisina mitattavina yksikköinä ja väriavaruuksina. Värin olemassaoloa lähestyttäessä relationaalisen ontologian näkökulmasta tulevat eteen toisenlaiset kysymykset. Aikaisempi tieto ei ole enää riittävää tämän näkökulman selvittämiseksi, vaan tarvitaan värin uudelleenajattelua ajan ilmiöiden ja niistä käytävän keskustelun kanssa. Värin olemista maailmassa voidaan tulkita jatkuvana liikkeenä ja kommunikaationa muiden entiteettien kanssa. Huomio kiinnittyy tällöin havaitsijaan, havainnon prosessiin ja vuorovaikutuksessa syntyvään tapahtumiseen. Historiallisesti katsottuna välitöntä värihavainnointia tehneen Johann Wolfgang von Goethen tutkimuksista kantautuu kaikuja näihin päiviin. Goethen tapa tutkia väriä ja luottaa omiin havaintoihinsa toimii inspiraationa värin havaintoprosessin ja -kokemuksen tutkimisessa taiteen ja taidepedagogiikan näkökulmasta. Goethen tutkimustuloksia seurasivat monet väritulkinnat ja -teoriat, joista lähtivät liikkeelle myös tunnetuimmat värin opetuksessa edelleen käytettävät teoriat. Artikkeli pohjautuu tekeillä olevaan väitöskirjaan, jossa värin ja värikokemuksen ontologiset kysymykset otetaan uudelleenajattelun kohteeksi. Väitöskirjassa väriä lähestytään taiteellisen tutkimuksen ja postkvalitatiivisen metodologian avulla. Väriä tarkastellaan suhteessa ihmiseen, luontoon, olemiseen ja elämiseen erilaisissa ilmastoissa ja ympäristöissä. Posthumanistisen viitekehyksen avulla väriä lähestytään aktiivisena toimijana muiden toimijoiden joukossa. Vuorovaikutteisina ja aktiivisina toimijoina värit voivat näin opettaa näkemään maailmaa uudella tavalla. Kysymys värien kautta rakentuvista suhteista on ajankohtainen juuri nyt, kun ihmisen ekologista toimintaa tarkastellaan kriittisesti.