Sitä kylvät, mitä niität

Abstract

Freestyle on improvisoitua eli paikan päällä tuotettua rap-lyriikkaa. Artikkelissa tarkastellaan suomenkielistä freestylea ja sen käyttöä erilaisissa esitystilanteissa sekä performanssin konventioiden että komposition tuottamisen osalta. Tutkimuksen folkloristinen näkökulma perustuu aiempaan kenttätyökokemukseen runokielisen riimillisen komposition ja performanssin tutkimuksessa (Sykäri 2011). Artikkelin aineistona on suomalaisten freestylen taitajien kanssa 2013/2014 käydyt keskustelut, performanssien havainnointi sekä litteroitujen aineistojen analyysi. Tutkimusprosessi on dialoginen: myös analyysin tuloksista on keskusteltu kulttuurintuottajien kanssa. Improvisoitua rap-lyriikkaa on tuotettu suomenkielellä noin vuodesta 1996 alkaen. Ilmaisu on tässä lyhyessä ajassa kehittynyt suomen kielen äänteellisiä ominaisuuksia poetiikassaan taitavasti hyödyntäväksi ilmaisukieleksi. Ilmaisukielen rekistereinä eli esityksen kontekstiin sidonnaisina muotoina kulttuurintuottajat erottavat toisistaan battlen eli kilpalaulun sekä vapaamuotoisemman freestylen. Battlessa toisiaan vastaan yleisön edessä asettuvien kilpailijoiden päämääränä on voittaa vastustajansa, ja ilmaisua ohjaa retoristen positioiden otto, argumentatiivisuus ja vastustajan pilkkaaminen ja itsekehu. Tyypillisin freestylen esityskonteksti on kuitenkin vapaamuotoinen riimittely vertaisyhteisössä, ja uusimpana esityskontekstina on yleisön kanssa vuorovaikutteinen, yleisön antamiin aiheisiin perustuva impro-rap. Komposition lähtökohtina ovat räppäyksen eli puhelaulun rytmiset jaksot ja säkeenloppuiset, yleensä riimiparein toteutuvat vokaaliriimit. Esiintyjä voi tuottaa säkeitä varsin vapaamuotoisesti ajatustenvirran myötä mielessä muodostuvien riimiparien potentiaalia hyödyntäen ja riimisanoihin sopivia lauseita muodostaen. Argumentoidessaan esiintyjä pyrkii muodostamaan ensin argumentaatioyksikön jälkimmäisen säkeen eli iskulainin (punchline), jonka pohjustukseksi edeltävä säe tai säkeet esityshetkellä tuotetaan.

‘Bigwig hatred’ and the emergence of the first Scandinavian agrarian‐populist party

“…Put another way, the AP's strategy was to frame issues in simple, dichotomous terms, the party taking the side of the ‘us’ the people ( kansa ) against ‘them’, the other—usually the privileged ‘offcomer’. The former minister, MP and AP secretary Seppo Kääriäinen (2002, p. 57) has ‘personalised’ this populist ‘anti‐ness’ as ‘Pykälä‐ism’ ( pykäläläisyys ) after the AP leader in Viipuri K.K. Pykälä, although it was evident more widely across the grassroots of the party.…”

“…The argument made is whilst the AP rested on a base of small. independent farmers, many actively religious—in a minimal sense a class foundation—its dominant characteristic was a diffuse small‐farmer ‘anti‐ness’—anti‐elitism, anti‐urbanism, anti‐clericalism and general antipathy towards the Establishment (Abedi, 2009; Schedler, 1996) which placed it full square as the first party actor in a tradition of agrarian populism channelled through the Smallholders' Party in the 1930s and the Finnish Rural Party in the 1960s and 1970s (Arter, 2016; Helander, 1971; Jungar, 2015; Kääriäinen, 2002; Raunio, 2013; Sänkiaho, 1971). The AP did not create ‘bigwig hatred’ ( herraviha ) but in perpetuating it created a niche small‐farmer electoral constituency.…”